Huolehditaan turvallisuudesta yhdessä!

Päivitetty 14.5.2021

”Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa Helsingin sairaanhoitopiirin alueella ns. turvavälipäätöstä ajalle 17.-31.5.2021 eli heti nykyisen päätöksen jälkeen. Toimijoiden pitää varmistaa, että asiakkailla on tosiasiallinen mahdollisuus välttää lähikontaktit toisiinsa – turvavälit on siis voitava säilyttää. Toimijat voivat määritellä keinot tähän itse. Kyseeseen voivat tulla esimerkiksi asiakasmäärän rajoittaminen, kävijöiden porrastettu osallistuminen ja/tai erilaiset tilajärjestelyt.”

Vastuullisena yrityksenä teemme kaikkemme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Olemme tehneeet kovasti töitä ja teemme nyt entistä kovemmin teidän ja henkilökuntamme turvallisuuden eteen.

Hyvällä yhteistyöllä sekä varovaisuudella minimoimme viruksen ja infektioiden leviämisen tässä haastavassa tilanteessa. Seuraamme tiiviisti valtakunnallista tilannetta ja noudatamme THL:n ja viranomaisten ohjeistuksia. Tiedotamme muutoksista välittömästi.

Tiloissamme ei ole yhtään todettua tartuntaa. Mahdollisissa altistumistapauksissa tiedotamme asiasta välittömästi henkilökuntaamme sekä kulunvalvonnan perusteella paikalla olleita henkilöitä puhelimitse ja välitämme heille sairaanhoitopiirin antamat ohjeet.

Päätöksiä noudattaen ja kunnioittaen sekä teidän turvallisuudentunnetta säilyttäen ja lisäten, toimintamme jatkuu ma 17.5. alkaen seuraavasti:

* Käytössä on edelleen varausjärjestelmä, jonka kautta varataan aika ennakkoon kuntosalille, ryhmäliikunta- ja virtuaalitunneille sekä Neurosonic- ja SLIMYONIK -hoitoihin. https://www.ladyt.fi/varaa

Kuntosali
Varausjärjestelmästä voit varata itsellesi ennakkoon yhden 60 minuutin mittaisen ajan per päivä. Mikäli treenipäivänä, jolle aika on varattu, on vielä vapaita aikoja voit varata myös toisen 60 minuutin ajan ennen tai jälkeen ennakkovarauksen, jolloin kokonainen treeniaikasi on 120 min. Kuntosalille pääsee 15 henkilöä kerrallaan.

Ryhmäliikunta
Ryhmäliikuntatunneille varataan aika varausjärjestelmämme kautta ja tunneille otetaan ohjaajan lisäksi 10 henkilöä kerrallaan. Ulkona järjestettäville tunneille enemmän.

Virtuaalitunnit
Virtuaalisalin voi varata omaan käyttöön ajanvarauksen kautta. Virtuaalitunnille voit ottaa mukaan ystävän tai perheenjäsenen, jolla on myös Ladyt jäsenyys. Mikäli haluat ottaa treeniseuraa mukaasi ilmoita siitä ennakkoon ladyt@ladyt.fi.

Suihkut ja saunat
Suihkut, infrapunasauna ja sauna otetaan jälleen käyttöön. Näihin tiloihin kuitenkin vain yksi henkilö kerrallaan, jotta pystymme säilyttämään turvavälit kaikissa tilanteissa.

Varattu aika (60/120 min) sisältää ajan myös pukuhuoneissa, suihkussa ja saunassa.

Salille pitää tulla ja saapua täsmällisesti.

Muistetaan vielä: käytä maskia salille saapuessasi ja lähtiessäsi, muista puhdistaa laitteet ennen ja jälkeen käytön ja pidä reilut turvavälit.

Rakkaat ladyt, suuri kiitos siitä, että olette noudattaneet käytäntöjämme niin upeasti! Jatketaan samaan malliin.

Päivitetty ma 10.5.

Treeniturvallisuus edellä edelleen mennään. Kuntosalille voi varata ennakkoon yhden 60 min ajan per päivä. Jos kuitenkin itse treenipäivänä on vapaita aikoja jäljellä, joko ennen taikka jälkeen varauksen, voi varata itselleen vielä toisen ajan lisäksi.

Tervetuloa!

Päivitetty ti 27.4.2021

Tervetuloa jumpalle ja salille to 29.4. alkaen!

Olemme olleet useampaan otteeseen Etelä-Suomen aluehallintovirastoon yhteydessä, viimeksi tänään ja olemmekin saaneet aktiivisesta yhteydenpidosta paljon kiitoksia ja kehuja. Rajoitusten purkamisen tulemme tekemään hillitysti, hallitusti ja maltilla, turvallisuus edellä ja viranomaismääräysten mukaisesti.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa kuitenkin su 16.5.2021 asti turvavälipäätöstä. Päätöksen mukaan tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden pitää varmistaa, että asiakkailla on mahdollisuus välttää lähikontaktit toisiinsa. Määräys perustuu tartuntatautilain pykälään 58 d.
https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69907651

Tätä kunnioittaen ja noudattaen, toimintamme jatkuu to 29.4. alkaen:

🔅 Kuntosalille, ryhmäliikunta- ja virtuaalitunneille vain ajanvarauksella: https://www.ladyt.fi/varaa

🔅Jokaisen tulee tehdä oma henkilökohtainen ajanvaraus. Virtuaalitunnin varauksen tekee vain 1 henkilö. Mikäli ystävä tulee mukaan, siitä tietoa ennakkoon: ladyt@ladyt.fi (nimet, ajankohta)

🔅Kuntosalille kerrallaan 10 henkilöä

🔅Ryhmäliikuntatunneille myös enintään 10 henkilöä. Ennakkoon voi varata yhden 45/60/75 min tunnin per päivä. Saman päivän vapaita aikoja voi varata vaikka olisikin jo ennakkovarauksia.

🔅Ladyt Goes Out eli ulkojumppiin enintään 30 henkilöä kerrallaan

🔅Virtuaalisali on varattavissa ma 3.5. alkaen omaan henkilökohtaiseen käyttöön. Mukaan voi ottaa myös ystävän (molempien tulee olla Ladyt jäseniä)

🔅 Saunat ja suihkutilat ovat toistaiseksi pois käytöstä

🔅 Loppuviikon ajanvaraus kuntosalille ja ryhmäliikuntatunneille ke 28.4. klo 12.00 alkaen

🔅 Loppuviikko mennään vielä kuntosalin osalta 45 min varauksilla, mutta ensi viikolla varausaika pitenee 60 min

🔅Ensi viikon ajanvaraus avataan pe 30.4. klo 13.00 alkaen

🔅Pidetään yhdessä huolta turvallisuudesta. Käytetään kasvomaskia (pukuhuone, aula), pidetään riittävät turvavälit, puhdistetaan laitteet ja välineet sekä huolehditaan hyvästä käsihygieniasta

Tarkempaa tietoa toimintaohjeista on laitettu meilitse ke 28.4.

Ihanaa nähdä teitä jälleen, odotamme teitä kovasti!

Päivitetty ma 26.4.2021

Etelä-Suomen aluehallintoviraston asettamat rajoitukset ovat voimassa ke 28.4. asti.

Tämänhetkisen viranomaistiedotuksen mukaan pääsemme avaamaan Ladyt keskukset jälleen to 29.4. Olemme olleet viimeksi tänään aluehallintovirastoon yhteydessä ja odotamme vahvistusta rajoitusten purulle. AVI ei vielä kuitenkaan osannut antaa tarkaa ohjeistusta miten toimintaa voidaan jatkaa 29.4 alkaen. Rajoituksia siis puretaan, mutta kuinka paljon?

Haluamme toimia vastuullisesti, viranomaisten pelisääntöjä kunnioittaen ja teidän turvallisuus on meille prioriteetti numero 1!

Tiedotamme teitä heti kun saamme asiasta varmuuden. Eli maltetaan vielä hetki.

Päivitetty pe 23.4.2021

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt to 22.4. päätöksen, että kuntosalit voi avata asiakkaille to 29.4.

Tiedotamme toimintatavoista viimeistään alkuviikosta.

https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69907076

Päivitetty to 22.4.2021

Etelä-Suomen Aluehallintoviraston asettamat rajoitukset ovat voimassa ke 28.4. asti. Valitettavasti tässä kohdin emme tiedä rajoitusten jatkumisesta taikka niiden päättymisestä enempää. Tiedotamme teitä välittömästi kun saamme itsekin asiasta tarkempaa tietoa.

Haluamme toimia reilusti ja tasapuolisesti sekä taata mahdollisimman monelle mahdollisuuden tulla kuntosalille tai virtuaalitunnille, näin ollen viikon 17 ajanvaraus kuntosalille toteutetaan seuraavasti:

Henkilöt, joilla on ollut viikkojen 15-16 aikana kuntosalille 0-1 ajanvarausta:
* ajanvaraus to 22.4. klo 16.00 alkaen

Henkilöt, joilla on ollut viikkojen 15-16 aikana kuntosalille yli 2 ajanvarausta:
* ajanvaraus la 24.4. klo 13.00 alkaen
Liian aikaisin tehdyt varaukset poistetaan toimestamme.

K u n t o s a l i :
* Ennakkovarauksia 2/ viikko/ hlö

* Saman päivän vapaat kuntosaliajat ovat kaikkien varattavissa, vaikka varauksia olisikin jo useampia.

Vaihtoehdot:
1.) Varaat ajan itsellesi
2.) Varaat saman ajan itsellesi sekä samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenellesi, esim. äiti, tytär, sisko. Kaikkien tulee olla Ladyt jäseniä (Ts. kuntosalille ei voi tulla miespuoliset perheenjäsenet).

* Ajanvarauksen tekee vain yksi henkilö. Varaajan tulee sähköpostilla (ladyt@ladyt.fi) ilmoittaa muiden perheenjäsenien nimet, jotta tiedämme ketä talossamme liikkuu.

* Kun olet tehnyt varauksen, saat vahvistuksen ja PIN-koodin sähköpostiin.

* Kun tulet kuntosalille, vastaanottotiskillä tulee aina myös rekisteröityä!

* Salille tulee saapua ja poistua täsmällisesti. Vuoro alkaa tasalta ja päättyy varttia vaille, esim. 13.00–13.45

L a d y t   G o e s   O u t :
* Ennakkovarauksia 2/ viikko/ hlö

* Seuraavan päivän vapaille Ladyt Goes Out -tunnille voi varata paikan jo edellisenä päivänä. Eli tänään voi varata paikan huomiselle tunnille, vaikka olisikin jo kaksi ennakkovarausta samalle viikolle

* Kuntosali- ja päiväjäsenillä on myös oikeus varata ulkojumppia.

* Tunnille osallistuttava vähintään 3 henkilöä

* Mikäli tunti perutaan vähäisen osallistujamäärän tai sateen vuoksi, ilmoitamme siitä tekstiviestillä.

* Ulkojumpat pidetään keskuksen piha-alueella (Myyrmäessä Myyrinpuhoksen parkkipaikalla)

* Ulkojumppiin ei tarvitse rekisteröityä vastaanottotiskillä. Riittää, että saavut paikalle ja jäät ulos odottamaan ohjaajaa.

* Ohjaajalla on nimilista ja käy osallistujat tarvittaessa läpi nimenhuudolla.

P e r u u t u s :
* Mikäli et ole tulossa salille tai jumpalle, peruuta ajanvaraus!

* Ajanvaraus peruttava vähintään 3 tuntia ennen varauksen alkua.

* Peruuttamaton aika tai viime tipassa peruuttaminen vie varausoikeuden 7 päiväksi.

* Peruutukset voit tehdä joko varausvahvistuksen kautta, tai sähköpostitse tanja.tuomela@ladyt.fi

Ajanvaraus kuntosalille ja Ladyt Goes Out -tunneille: https://www.ladyt.fi/varaa/

Päivitetty pe 16.4.2021

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 9.4.2021 jatkopäätöksen, jolla tiloja määrätään edelleen suljettavaksi 15.-28.4. väliseksi ajaksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirien alueilla.
Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää ammattiurheilemiseen sekä yksityiskäyttöön. Näin ollen kuntosali voidaan vuokrata yhdelle henkilölle kerrallaan, myös Personal training -tapaamiset sisätiloissa ovat sallittuja.

Ti 13.4. alkaen kuntosalin voi varata omaan tai perheenjäsenten käyttöön. Perheeksi katsotaan samassa taloudessa asuvat Ladyt jäsenet. Ajanvaraus: https://www.ladyt.fi/varaa

Perhevuoron varaa perheestä vain yksi henkilö. Varaajan tulee sähköpostilla (ladyt@ladyt.fi) ilmoittaa muiden perheenjäsenien nimet, jotta tiedämme ketä talossamme liikkuu.

Varauksia voi olla kaksi/ viikko/ henkilö, jolloin takaamme mahdollisimman monelle mahdollisuuden tulla kuntosalille tai virtuaalitunnille. Ajanvarauksen voi tehdä vain toiseen keskukseen tai molempiin, yhteensä kaksi vuoroa/ viikko.

Saman päivän vapaat kuntosaliajat ovat kaikkien varattavissa, vaikka varauksia olisikin jo useampia.

Ajanvarauksen kesto on 45 min kerrallaan. Salille tulee saapua ja poistua täsmällisesti. Vuoro alkaa tasalta ja päättyy varttia vaille, esim. 13.00–13.45

Treenivaatteet kannattaa pukea jo valmiiksi päälle ja myös itse treeni kannattaa suunnitella ennakkoon, jotta salilla olo ajasta saa mahdollisimman paljon irti.

Ladyt Goes Out

Tarjoamme ryhmäliikuntatunteja raikkaassa ulkoilmassa. Tunnit ovat nähtävissä ryhmäliikunta-aikataulussa. Ajanvaraus: https://www.ladyt.fi/varaa

• Kuntosali- ja päiväjäsenillä on myös oikeus varata ulkojumppia.
• Tunnille osallistuttava vähintään 3 henkilöä
• Ajanvaraus peruttava vähintään 3 tuntia ennen tunnin alkua.
• Mikäli tunti perutaan vähäisen osallistujamäärän tai sateen vuoksi, ilmoitamme siitä tekstiviestillä.
• Ulkojumpat pidetään keskuksen piha-alueella.
•  Ulkojumppiin ei tarvitse rekisteröityä vastaanottotiskillä. Riittää, että saavut paikalle ja jäät ulos odottamaan ohjaajaa.
• Ohjaajalla on nimilista ja käy osallistujat tarvittaessa läpi nimenhuudolla.

Ajanvarauksen peruutus

• Mikäli et ole tulossa, peruuta ajanvaraus!

• Ajanvaraus peruttava vähintään 3 tuntia ennen varauksen alkua.

• Peruuttamaton aika tai viime tipassa peruuttaminen vie varausoikeuden 7 päiväksi.

• Peruutukset voit tehdä joko varausvahvistuksen kautta, tai sähköpostitse tanja.tuomela@ladyt.fi


Päivitetty to 1.4.2021

Etelä-Suomen Aluehallintoviraston tekemän päätöksen perusteella Ladyt Kannelmäki ja Myyrmäki on suljettu 1.4.-14.4. välisen ajan.

Olemme lähettäneet jäsenillemme tiedotteen sähköpostitse to 1.4.2021. Mikäli et ole saanut tiedotetta, ole yhteydessä: asiakaspalvelu@ladyt.fi


Ma 1.3. alkaen kuntosali on avoinna päivittäin klo 5.00- 23.00. Kuntosalille, ryhmäliikuntatunneille, Neurosonic ja Slimyonik -hoitoihin pääsee vain ajanvarauksella.

Ajanvaraus
Uusien rajoitusten johdosta ryhmäliikuntatunneille ja kuntosalille pääsee osallistumaan ainoastaan ajanvarauksella 75 minuutin ajaksi, sisältäen ajan myös esim. pukutiloissa. Suihkut ja saunat ovat poissa käytöstä. Varattavia paikkoja kuntosalille on 10 ja ryhmäliikuntatunneille 8 per varattava aika. Näin varmistamme, että tiloissa on maksimissaan 10 asiakasta kerrallaan.

Tällä hetkellä ajanvarauksen voi tehdä seuraavalle päivälle ja samanaikaisia varauksia voi olla vain yksi per päivä/ asiakas.
* Ajanvaraukseen kirjautuminen:
* Salasana
Salasana on sama kuin livestriim- ja online palveluumme. Uusi salasana astuu voimaan su 7.3., joka löytyy maaliskuun uutiskirjeestä
* Ongelmatilanteissa ole yhteydessä:
* Varauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi PIN-koodin, jonka avulla pääset sisään kuntokeskuksiimme.
* Muista kirjautua ja rekisteröityä myös vastaanottotiskillä.
* Ovesta sisään voi tulla vain yksi henkilö kerrallaan. Varaus on henkilökohtainen
* Mikäli oletkin estynyt tulemaan liikkumaan – peru varauksesi mahdollisimman pian, jotta aika vapautuu muiden käyttöön.
* Varauksen peruuttaminen:
Peruutus tulee tehdä viimeistään 60 min ennen varauksen alkua. Peruuttaminen on mahdollista  sähköpostiisi tulleesta varausvahvistuksesta. Tämän jälkeen vain ottamalla yhteyttä: https://www.ladyt.fi/apu/

Vastuullisena yrityksenä teemme kaikkemme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Olemme tehneeet kovasti töitä ja teemme nyt entistä kovemmin teidän ja henkilökuntamme turvallisuuden eteen.

Hyvällä yhteistyöllä sekä varovaisuudella minimoimme viruksen ja infektioiden leviämisen tässä haastavassa tilanteessa. Seuraamme tiiviisti valtakunnallista tilannetta ja noudatamme THL:n ja viranomaisten ohjeistuksia. Tiedotamme muutoksista välittömästi.

Olemme tehostaneet pintojen, laitteiden ja välineiden desinfiointia. Pukuhuoneisiin, kuntosalille ja ryhmäliikuntatiloihin on lisätty käsidesivaahtoa sekä desinfioivaa puhdistusainetta. Tarjoamme myös kertakäyttökäsineet.

Tiloissamme on vahva maskisuositus. Henkilökuntamme käyttää kasvomaskia ja asiakkaille suosittelemme kasvomaskin käyttöä mm. vastaanotossa, pukuhuoneissa, hierovissa tuoleissa, kun liikkuu tilasta toiseen (esim. pukuhuoneesta kuntosalille) sekä ennen ryhmäliikuntatunnin alkua ja heti sen jälkeen. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä myös kuntoilun aikana, mutta se on vapaaehtoista.

Henkilökuntamme muistuttaa turvaväleistä, käsienpesusta sekä laitteiden puhdistamisesta kuntosalilla ja ohjattujen tuntien yhteydessä. Lisäksi tiedotamme turvallisuudesta uutiskirjeissä (email), keskuksen tiloissa sekä säännöllisesti Ladyjen Facebook- ja Instagram -sivuilla sekä erillisissä livestriim uutislähetyksissä.

Tiloissamme ei ole yhtään todettua tartuntaa. Mahdollisissa altistumistapauksissa tiedotamme asiasta välittömästi henkilökuntaamme sekä kulunvalvonnan perusteella paikalla olleita henkilöitä puhelimitse ja välitämme heille sairaanhoitopiirin antamat ohjeet.

Muista erityisesti nämä:

  • Kipeänä ei pidä tulla kuntoilemaan. Tämä sääntö pätee ympäri vuoden.
  • Käytä kasvomaskia yleisissä tiloissa: vastaanotto, pukuhuone, odotustilat.
  • Säilytä reilut turvavälit.
  • Jokaisen tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta. Kädet tulee pestä ja desinfioida huolellisesti sekä salille tullessa, aikana, että pois lähtiessä.
  • Turvavälien noudattaminen: vastaanotto, pukuhuone, suihku- ja saunatilat, kuntosali, ryhmäliikunta. Anna tilaa muille ja malta odottaa omaa vuoroasi.
  • Välineet ja laitteet tulee puhdistaa ennen ja jälkeen niiden käytön.
  • Keskukseen tullessa tulee aina rekisteröityä vastaanoton kosketusnäytöllä, näin esim. mahdolliset altistumiset saadaan tiedotettua pikaisesti

Pukuhuoneet, sauna- ja suihkutila

  • Pukuhuoneissa on vahva maskisuositus.
  • Noudata reilua turvaväliä pukuhuoneissa ja vältä pukuhuoneessa turhaa oleilua
  • Saunat ja suihkut ovat pois käytöstä
  • Osa pukukaapeista on otettu käytöstä pois, jolloin turvavälit säilyvät paremmin

Kuntosali

  • Vahva maskisuositus kun liikkuu tilasta toiseen (esim pukuhuoneesta kuntosalille)
  • Kuntosalille max. 10 henkilöä kerrallaan per varattava aika
  • Puhdista laitteet ja välineet huolellisesti ennen ja jälkeen niiden käytön, myös kaikki säätönapit (penkit, painopakka)
  • Kuntosalille voi mennä myös suoraan käymättä pukuhuoneessa. Laita treenivaatteet jo kotona päälle, jätä ulkojalkineet eteiseen ja laita takki kassiin
  • Kuntosalilaitteiden ja lämmittelylaitteiden väliin tulee jättää vapaa laite, eli käytä vain joka toista laitetta.

Ryhmäliikunta

  • Vahva maskisuositus ennen ryhmäliikuntatuntia ja heti sen jälkeen.
  • Pienemmät ryhmäkoot. Osallistujamäärä 1+8
  • Tuntien välissä pidemmät tauot, jolloin vältytään turhilta kohtaamisilta
  • Ryhmäliikuntasalin lattiassa paikkamerkit, jolloin turvavälit säilyvät
  • Tiedotamme edellisen viikon ryhmäliikunnan kävijämäärät Ladyt suljetussa Facebook -ryhmässä.
  • Ryhmäliikuntatunneille varataan paikka ennakkoon.
  • Saman illan aikana on mahdollista osallistua vain yhdelle 45/50/55/60 min tunnille. Näin mahdollisimman moni pääsee osallistumaan tunneille mukaan.
  • Osa ryhmäliikuntatunneista vain livestriim -tunteja. Eli näille tunneille ei voi paikan päällä osallistua mukaan
  • Tule tunneille ajoissa, jolloin turvavälit säilyvät esim. pukuhuoneissa
  • Säilytä turvavälit ja pidä kasvomaskia kun odottelet tunnille pääsyä, myös tutun jumppakaverin kanssa
  • Pidä jumppasalin edessä oleva käytävä vapaana ja odota tunnille pääsyä ”väljemmillä vesillä”
  • Ryhmäliikuntatunneille osallistuessasi tulee olla rekisteröitymislippu mukana
  • Ota mukaasi oma matto, jos mahdollista
  • Laita oma iso pyyhe jumppamaton päälle
  • Vältä pukuhuoneeseen menemistä heti ryhmäliikuntatunnin päätyttyä, näin turvavälit säilyvät paremmin
  • Suosi keskuksen virtuaalitunteja.

Kuntosalin ja ohjattujen ryhmäliikuntatuntien lisäksi tarjoamme Ladyt jäsenille maksuttomia online- ja livestriim ryhmäliikuntatunteja (www.ladyt.fi/online). Uusi salasana lähetetään kerran kuukaudessa uutiskirjeen mukana.

Moni asiakkaistamme yllä pitää terveyttä ja kuntoaan Personal trainerin avulla. Personal trainer -tapaamiset voi toteuttaa myös etänä. Suosittelemme kokeilemaan! Lisätietoja pt@ladyt.fi

Lisäksi suosittelemme kokeilemaan keskusten virtuaalitunteja. Valikoimasta löytyy myös keskuksemme omien ohjaajien tunteja, mm. Rasvanpoltto, Kahvakuula, Kiinteytys, Yin jooga. Mikäli kaipaat apua niiden käynnistämisessä, henkilökuntamme auttaa siinä mielellään. Voit ottaa yhteyttä myös: ladyt@ladyt.fi

Meidän jokaisen tulee ottaa asia nyt todella vakavasti ja toimia vastuullisesti. Yhteistyöllä tästä selvitään.
Kiitos muiden huomioimesta.