Heidin esittely

Moikka!

Olen Heidi, 34- vuotias yrittäjä-äiti. Perheeseeni kuuluu vähän yli vuoden ikäinen poikani sekä ihana avomieheni.

Elämäni on muuttunut viimeisen seitsemän vuoden aikana täysin. Muutos alkoi siitä, kun tapasin mieheni. Vajaa vuosi ensitapaamisestamme muutimme yhteen, silloin vaihtui asuinkaupunki ja olihan siinäkin opettelemista, kun emme kumpikaan olleet asuneet kenenkään muun kanssa aiemmin. Mieheni kannustuksesta aloin kokopäivätyöni ohella opiskella kosmetologiksi ja ilman tuota kannustusta (sekä kodinhoitoa ja ruoanlaittoa) kahden ja puolen vuoden koulu olisi tuntunut paljon raskaammalta. Valmistuin kosmetologiksi vuoden 2013 keväällä. Kesän aikana suunnittelin yrityksen perustamiseen liittyviä juttuja ja kolme kuukautta valmistumiseni jälkeen perustin yritykseni. Tein ensimmäisen vuoden ajan kahta työtä päällekkäin, olin vielä kokopäivätöissä ja iltaisin sekä viikonloppuisin tein kosmetologin töitä. Kesäkuussa 2014 kauneushoitola Onnentunne muutti Leiviskätielle Lassilaan ja elokuun lopussa lopetin työni toisaalla päästäkseni keskittymään kunnolla rakastamaani työhön. Pian huomasinkin olevani raskaana ja jäin äitiyslomalle toukokuussa 2015. Tällä hetkellä olen poikani kanssa päivät kotona ja teen töitä kahtena arki-iltana sekä sunnuntaisin. Lisäksi suunnittelen hoitolapsen ottamista.

Elämäni on tosiaan ollut aika kiireistä viime vuodet: työ ja koulu, kaksi työtä, vauva-arkea…. Painoni on heitellyt miten sattuu eli olen jaksanut pitää terveellisiä elämäntapoja yllä hetken, sitten taas yhtäkkiä unohtanut kaiken terveelliseen viittaavankaan. Olen varmaan aika tyypillinen jojo-laihduttaja, välillä paino on tippunut paljonkin, sitten taas olen lihonut vielä vähän enemmän kuin mitä se lähtöpaino oli. Stressi ja väsymys, liian paljon kaikkea muuta “tärkeämpää”, siinä niitä selityksiä, tunnesyömistä nyt unohtamatta. Oikeastaan kuvio on toistunut samanlaisena koko aikuisikäni.

Kun poikani syntyi kesäkuussa 2015, päätin, että nyt on aika tehdä oikeasti pysyvä muutos elämäntapoihin. Olen aloittanut pikkuhiljaa, edennyt pienin askelin, opetellut uusia rutiineja niin ruokailun kuin liikunnankin osalta. Välillä tulee takapakkia, mutta vielä toistaiseksi ainakin olen päässyt takaisin kiinni hyviin uusiin juttuihin. Tällä hetkellä vaaka näyttää n. 23 kiloa pienemmän lukeman kuin vuosi sitten, joten muutos myös näkyy! Blogini käsittelee elämäntapamuutokseeni liittyviä asioita: liikuntaa, ruokailua, lepoa, kehonhuoltoa, itsensä hemmottelua, kaiken tämän yhdistämistä kiireiseen elämäntilanteeseen ja vähäiseen vapaa-aikaan. Tietenkin toivon, että tarinallani voisin motivoida myös muita terveellisiin elämäntapoihin!